Saatiin puhuttua viikonloppuna. Ihan hyvä. Miestä tosiaan pelottaa, josko hänessä on vikaa. Sanoin, ettei sillä ole väliä. Sain kerrottua, että oman mielenrauhani takia haluan, että asia tutkitaan. Missä vika sitten onkaan, niin mietitään asioita sitten uudestaan. Päädytään sitten ikinä mihin tahansa ratkaisuun, niin yhdessä se tehdään. Eli fiilis viikonlopun jäljiltä on hyvä. Mieskin totesi, että hänen pitäisi opetella puhumaan. Vaikeistakin asioista. No, hiljaa hyvä tulee =)

Eilen sitten kävimme yhdessä siellä lääkärillä. Jännitti taas yhtä paljon kuin viimeeksikin. Miestäkin tutkittiin ja ronkittiin ja kyllähän ultrassa näkyi jotain "epämääräistä" toisessa kiveksessä. Lääkäri sanoi siis epämääräistä. No, tarkempia tutkimuksia tehdään sitten myöhemmin tällä viikolla. Siellä siis näkyi muutama (kaksi tai kolme) pistettä ja lääkäri haluaa tutkia onko ne kenties jotain kasvaimen tyyppistä vai mitä. En kyllä muista mitä muuta lääkäri sanoi, sillä toi kasvain säikäytti tosi paljon!!! Miehen suvussa on syöpää, isälläänkin ollut. Lääkäri kyllä lohdutti, että jos se on kasvain, niin ainakin ajoissa havaittu, koska pisteet eivät olleet kovin isoja. Jaa, riittää mulle että sellasia edes oli. Samoin miehelle. Hän oli kyllä aivan järkyttynyt ja en osaa edes kuvitella mitä ajattelee asiasta. Nyt vain hokee, että hyvä että mentiin. Niinniin. Pelottaa kyllä mitä perjantaina sitten sanovat. Vaikkakin lääkäri sanoi ettei perjantaina mitään vielä tiedetä, kun ottavat näytteet. Siitä kestää muistaakseni pari viikkoa että saadaan tulokset. Ehkä jo aiemmin, laittavat näytteet kiireellisinä eteenpäin. Pelottaa kyllä tosi paljon! Täytyy myöntää, että itkettiin eilen illalla miehen kanssa kotona. Sohvalla haliteltiin ja itkettiin ja puhuttiin, tosin mies kyllä taas meni lukkoon eikä pahemmin puhunut, mutta edes jotain. Että jos jotain positiivista pitää hakea, niin kulta kyllä puhui enemmän kuin yleensä. Jos siis vertaa tällaisiin vaikeisiin asioihin normaalisti.

Mä mietin lääkärin puheita muutenkin. Kun me molemmat ollaan urheilu-ihmisiä, niin lääkäri siitäkin sanoi, että liika urheilu voi myös stressata elimistöä sen verran ettei raskaus ala. Siis mun kohdalla tietysti näin. Myönnän ettei välillä muista pitää lepopäiviä, ehkä tämä on pakkomielle mulle, että pääsee lenkille joka päivä. Ja sitten vielä jumpat ja muut jutut päälle. Elämä on meillä pelkkää urheilua lähes joka päivä. No, mieshän pääasiassa urheilee työkseen ja ohessa on sitten tutun firmassa töissä. Jaa, ei siitä sen enempää. Tuli vain mieleen, kun joillekin on ongelmana ylipaino ja liikuntaa ei pahemmin harrasteta, niin mulla se on päinvastoin ja eikä sekään kivaa ole.

Niin, niistä mun kivuista. Lääkärin mielestä ne liittyy munasolun irtoamiseen, mutta seurataan vielä ens kierto, meneekö kivut samoille päiville.

Huh, että tämmöistä. Jotain hyvää, jotain huonoa. Sellaista se näyttää ihmisen elämä olevan.