Huh, kaikkea on tapahtunut. Ei vain ole pystynyt kirjoittamaan tänne mitään, anteeksi.

Aloitetaan viime perjantaista. Mieheltä otettiin siis koepala tai näyte, mikskä sitä kutsutaankaan. Ei ollut kivuliasta eikä mitenkään elämää rajoittavaa. Mähän lähdin siis ennen puoltapäivää kotia ja koska ollaan vapaita tekemään mitä halutaan, niin päätimme lähteä reissuun! Ihan vain kahdeksi yöksi, tyyliin ihan minne vain. No, saimme Wieniin äkkilähdön, mutta täytyy sanoa, että samalla rahalla olisi päässyt etelään... No, kaksi päivää pois täältä Suomen "talvesta" teki kyllä hyvää ja reissu oli ihana! En ollutkaan ennen käynyt tuolla Wienissä, joten sikäli kivaa. Kaupunki ei kyllä ihan vastannut mun kuvitelmia, mutta ei se nyt niin pahakaan ollut. Hotelli oli aika kiva, ei mikään loistokas, mutta huone oli siisti ja sänky yllättävän mukava. Metroasemalle oli kahden kilsan matka, mutta käveltiin sinne suosiolla, sillä bussi-reiteistä ei kyllä ottanut mitään selvää! Ja koska tuo saksankielen taito on aika heikko (siis olematon) oli hetken miettimistä millainen lippu metroon olisi pitänyt ostaa. Asemalla kun ei ollut lipunmyyntiä muutoin kuin sellaisesta masiinasta. No, onneksi siinä joku nuori paikallinen mies neuvoi aika hyvällä englannin kielen taidollaan ja masiinasta löytyi sellainen 3 vuorokauden lippu, millä sai matkustaa niin paljon kuin lystäsi ja millä julkisella tahansa.

Sunnuntai-iltana oltiin takaisin kotona. Ja samantien tietysti molemmat alkoivat jännittää koetuloksia. Näytteistä, koepaloista. Mitä lienee. Tokihan oli tiedossa ettei ihan alkuviikosta tuloksia tule, joten maanantai ja tiistai meni vähän kuin unessa. Käytiin yhdessä lenkillä ja puhuttiin. Kulta on alkanut puhumaan ja se on helpottavaa. Nyt kun padot on auenneet, tuntuu että elämä on paljon helpompaa. Toki pieniä riitoja on tässä jo ehtinyt olla mutta ollaan saatu ne sovittua. No, keskiviikkona sitten lääkäri soitti miehelle joskus iltapäivällä. Torstai-aamuna pitäisi mennä käymään. Sain puhuttua yhden palaverin toiseen ajankohtaan, joten menimme yhdessä. Tulos oli niin negatiivinen kuin olimme varautuneetkin. Kivessyöpä. Nyt taas alkaa itkettämään. En tiedä mitä kirjoittaa, kun en tiedä mitä ajatella. Jo torstaina olisivat ottaneet sairaalaan sisään, mutta neuvottelujen jälkeen perjantai-aamuna sitten mies meni ja toinen kives piti sitten poistaa, koska pesäkkeitä oli 6 ja niitä ei olis voinut kuulemma poistaa. Olen nyt ollut miehen luona sairaalassa, joutuu olemaan siellä ainakin vielä maanantain, koska jatkosta puhutaan silloin vasta. Että mitä jatko-hoitoja tulee ja miten tästä eteenpäin ja mitenkäs sitten niitten vauva-asioiden kanssa ja kaikkea.

Mun ajatukset on vähän sekaisin. En osaa oikein eritellä mitään järkevää. Ajatukset pyörii päässä ja pelottaa niin hel...sti. Kenellekään sukulaiselle tai ystävälle ei olla puhuttu. Ainoastaan miehen valmentaja tietää, koska ihan heti ei pääse pelaamaan. Mä muuten edes tarkkaan muista mitä lääkäri sanoi silloin perjantai-iltapäivällä. Että jäljellä oleva kives on ok. Ja että tuottaa siittiöitä kohtuullisen määrän ja voitais siis "luomusti" raskautua. Mutta hän ei ollut niissä asioissa mikään expertti vaan sanoi, että tiimi kertoo maanantaina lisää. Mikä tiimi? Ei auta kuin odottaa.

Mulla on vähän huono olo, puhuin miehen kanssa puhelimessa ja sovittiin etten mene tänään sairaalaan häntä katsomaan. Jos oon tulossa kipeeksi, niin sinne ei saa mennä.

Jatkosta en siis tiedä mitään. Emme tiedä varmuudella saammeko ikinä vauvaa. Ei sillä niin väliä, eniten pelkään että syöpä leviää ja mieheni kuolee. Kamala kuolemanpelko. En jaksa nyt enempää kirjoittaa kun kyyneleet vaan valuu. Taidan kömpiä miehen paikalle sänkyyn ja nukkua aikaiset päiväunet.